Kodin rooli muuttuu – rakennettu ympäristö seuraa perässä

Talot elävät usein pidempään kuin ne ajatukset ja ihanteet, joiden varaan ne on rakennettu.

Kaava, joka määrittää tontin koon, rakennusoikeuden tai talon sijoittumisen maisemaan, voi olla vuosikymmeniä vanha. Sinä aikana ehtii muuttua paljon. Työtä tehdään eri tavalla kuin ennen, perheet rakentuvat monimuotoisemmin ja kodilla on yhä suurempi rooli vapaa-ajalla. Samalla muuttuu myös käsitys siitä, millainen koti tuntuu hyvältä.

Tässä piilee yksi suomalaisen asumisen kiinnostavista jännitteistä. Ihmisten odotukset liikkuvat nopeasti, mutta rakennettu ympäristö liikkuu hitaasti.

Kun suomalaisilta kysyy, millaisessa kodissa he haluaisivat asua, vastaus on yllättävän yhtenäinen. Toiveissa korostuvat rauhallinen ympäristö, luonnon läheisyys, oma piha, hyvät yhteydet ja omistusasuminen. Selkeä valtaosa haaveilee omakotimaisesta asumisesta, mutta ei välttämättä valtavasta talosta tai suuresta tontista. Kodilta odotetaan ennen kaikkea sitä, että se tukee omaa arkea ja elämäntilannetta, eikä vain tarjoa kattoa pään päälle.

Kiinnostavaa on, ettei tämä toive kerro pelkästään asumisesta. Se kertoo siitä, että kodin rooli on muuttunut.

Vielä parikymmentä vuotta sitten koti oli monelle ennen kaikkea paikka, jonne palattiin työpäivän jälkeen. Tänään siellä tehdään yhä useammin töitä, opiskellaan, liikutaan, palaudutaan, tavataan ystäviä, vietetään aikaa perheen kanssa ja harjoitetaan jopa yritystoimintaa. Koti on muuttunut yhä useamman elämän osa-alueen näyttämöksi. Kun kodin tehtävä laajenee, myös odotukset sitä kohtaan muuttuvat.

Koronavuodet tekivät tämän monille näkyväksi poikkeuksellisen nopeasti. Työhuoneesta tuli yhdessä yössä tärkeämpi kuin vierashuoneesta, lähimetsästä osa työpäivän taukoa ja pihasta paikka, jossa vietettiin aikaa aiempaa enemmän. Muuttoliike heilahti hetkeksi uusille urille ja muunmuassa Helsingissä kotimaan nettomuutto kääntyi tappiolliseksi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Muutos ei silti jäänyt pysyväksi, sillä jo parin vuoden jälkeen muuttoliike kääntyi jälleen kaupunkien suuntaan. Ihanteet kuitenkin muuttuivat nopeammin kuin kukaan olisi osannut ennustaa ja se on hyvä muistutus siitä, kuinka herkkä ja liikkuva asia asumisen toive oikeastaan on.

Vaikka kaupungistuminen jatkui pandemian jälkeen, moni asumiseen liittyvä odotus jäi elämään. Luonnon läheisyys, muunneltavat tilat ja arjen sujuvuus eivät enää näyttäydy mukavina lisäominaisuuksina, vaan kriittisenä osana hyvää asumista.

Toinen puoli tätä samaa tarinaa on se, että rakennettu ympäristö ei muutu samaa vauhtia.

Monet suomalaiset asuinalueet on suunniteltu aikana, jolloin hyvä asuminen tarkoitti jotain muuta kuin tänään. Silloin oletettiin, että omakotitalo on suuri, tontti väljä ja asumisen tarpeet melko pysyviä vuosikymmenestä toiseen. Nykyään elämäntilanteet vaihtuvat nopeammin, kotitaloudet ovat aiempaa monimuotoisempia ja asumiselta toivotaan joustavuutta. Silti tarjonta perustuu usein edelleen vanhoihin oletuksiin.

Tämä tuli konkreettisesti esiin Otantatutkimuksen hiljattain tekemässä tutkimuksessa, jossa tarkastelimme Störsvikin asuinaluetta Siuntiossa alueen uutta kehityssuunnitelmaa varten. Alue tarjoaa juuri niitä ominaisuuksia, joita suomalaiset tutkimuksissa arvostavat: luonnonrauhaa, väljyyttä ja laadukasta ympäristöä. Silti sekä asiantuntijat että potentiaaliset asukkaat kuvasivat samaa ristiriitaa. Nykyinen kaava ohjaa rakentamaan suuria omakotitaloja melko suurille tonteille, vaikka kysyntä kohdistuu yhä useammin pienempiin, helppohoitoisiin ja eri elämäntilanteisiin mukautuviin koteihin.
Tutkimuksessa nousi esiin myös toinen kiinnostava havainto. Störsvikiä pidetään merellisenä alueena, mutta moni asukas koki, ettei meri oikeastaan kuulu arkeen. Kartalla meri on lähellä, mutta kokemus syntyy jostain muusta kuin etäisyydestä. Sinne pitää päästä helposti, sen äärellä pitää voida liikkua ja viettää aikaa, meren tulee olla vahvemmin läsnä ja saavutettavissa. Sama pätee oikeastaan kaikkeen asumiseen. Hyvä asuinympäristö ei synny siitä, mitä karttassa on tai kaavaan on määritelty, vaan siitä, miten paikka toimii osana ihmisen jokapäiväistä elämää.

Ehkä juuri tässä asumisen suurin muutos tällä hetkellä piilee. Enää ei etsitä vain asuntoa, vaan ympäristöä, joka tukee entistä vahvemmin haluttua elämäntapaa ja elämäntilannetta.

Hyvä koti ei tarkoita kaikille samaa, mutta yhä useammin siihen liitetään samoja asioita, kuten mahdollisuus hengähtää luonnossa, sujuva arki, toimivat palvelut, tilaa erilaisille elämäntilanteille ja tunne siitä, että koti ja sen tilat joustavat elämän mukana. Nämä eivät ole irrallisia toiveita, vaan seurausta siitä, että kodista on tullut aiempaa suurempi osa jokapäiväistä elämää ja arkea.

On kuitenkin merkkejä siitä, että suunnittelulta ja rakentamiselta vaaditaan enemmän, jotta se vastaa muuttuneisiin odotuksiin.  Lempäälän tämän vuoden Asuntomessuilla, näkyy selvästi tämä uudenlainen tapa ajatella asumista. Perinteiset omakotitalot ovat pienempiä ja niiden rinnalle on noussut kaupunkipientaloja (townhouse) ja muita asumisen ratkaisuja. Alue pyrkii yhdistämään omakotiasumisen parhaat puolet tiiviimpään yhdyskuntarakenteeseen, johon lukeutuu myös hyvät arjen palvelut ja kulkuyhteydet. Kodit ovat aiempaa muunneltavampia, energiatehokkaampia ja usein myös kooltaan maltillisempia, mutta niissä ei ole tingitty siitä, mitä suomalaiset asumiselta yhä useammin toivovat - omasta ulkotilasta, luonnon läheisyydestä, toimivasta arjesta ja mahdollisuudesta mukautua erilaisiin elämäntilanteisiin.

Asuntomessut tarjoavatkin kiinnostavan ikkunan siihen, miten asumisen ihanteet voisivat näkyä myös rakennetussa ympäristössä. Messualueiden kaava on usein normaalia joustavampi ja jokainen voi rakentaa helpommin juuri omaa asumisen ihannettaan. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan uusiutuu hitaasti, mutta juuri siksi messualueet tarjoavat mahdollisuuden kurkistaa hieman tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Ne näyttävät, millaisia ratkaisuja suunnittelijat, rakentajat ja tulevat asukkaat uskovat tarvittavan, kun koti ei ole enää vain paikka asua, vaan paikka, jossa eletään yhä suurempi osa elämästä.

Asumisen ihanteet eivät kerro vain siitä, millaisia taloja ihmiset haluavat rakentaa, vaan millaista elämää he haluavat elää.

Ihmisten odotuksia asumiselle ja asuinympäristölle kannattaa tutkia jatkuvasti ja pitkäjänteisesti siksi, että yhteiskunta muuttuu, ja sen mukana muuttuvat myös kodin tehtävä, arjen rytmi ja odotukset hyvästä asumisesta. Kun ymmärrämme, miten nämä odotukset elävät, emme rakenna vain paremmin tämän päivän tarpeisiin. Rakennamme ympäristöjä, jotka palvelevat myös huomisen elämää.