Liity
Otanta-Vaikuttajapaneeliin ja Kuluttajapaneeliin
-mielipiteelläsi on merkitystä!
Vastaamalla vaikutat päätöksiin - mielipiteitäsi hyödynnetään tuotteiden, palveluiden ja yhteiskunnallisten ratkaisujen sekä strategioiden kehittämisessä.
Vaikuttamalla teet merkityksellisen teon ja saat siitä kiitokseksi palkkion itsellesi tai voit ohjata palkkiosi hyväntekeväisyyteen – pienikin teko merkitsee paljon❤️
Otanta- Kuluttajapaneeli on sinulle, joka haluat tienata ja vaikuttaa vastaamalla tutkimuksiimme. Paneelin jäsenenä pääset ottamaan kantaa esimerkiksi ajankohtaisiin asioihin, tuotteisiin ja palveluihin liittyen. Rekrytoimme panelisteja useista kanavista jotta paneeli olisi edustava. Kuluttajapaneeli muodostuu tuhansista eri ikäisistä ja eri puolella Suomea asuvista henkilöistä.
Otanta - Vaikuttajapaneeli on tarkoitettu johtajille ja asiantuntijoille. Kutsumme jäsenet mukaan paneeliin ja näin pääset ottamaan kantaa sekä yhteiskunnallisiin asioihin, että eri alojen yritysten ajankohtaisiin teemoihin sekä strategiseen kehitykseen. Jos koet, että haluat vaikuttaa ja saada tutkimustietoa, ole meihin yhteydessä!
-
Otanta paneeleista löydät aitoja ihmisiä, jotka edustavat monia eri kohderyhmiä. Rekrytointi- ja laadunvalvontaprosessimme takaavat sen, että panelistit ovat sitoutuneita, aktiivisia ja vastaavat totuudenmukaisesti.
-
Otanta-Kuluttajapaneeli muodostuu tuhansista eri ikäisistä ja eri puolella Suomea asuvista henkilöistä. Paneelin jäsenenä pääset ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin mm. eri alojen tuotteisiin ja palveluihin sekä markkinointiin ja mainontaan liittyen. Pääset mukaan vaikuttamaan asioihin vastaamalla web-kyselyihin, joihin saat linkin sähköpostitse.
Vastaamisesta ja vaikuttamisesta saat rahaa tai lahjakortteja. Korvauksen voit hyödyntää itse tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Kuluttajapaneeli on Otantatutkimus Oy:n hallinnoima, ja sen teknisen alustan tarjoaa Cint AB. Kuluttajapaneelin kautta pääset osallistumaan monenlaisiin kyselyihin, joita saat sekä Otantatutkimukselta että myös yhteistyökumppaneiltamme.
Voit ilmoittautua mukaan paneeliin tästä linkistä.
-
Otanta-Vaikuttajapaneeli muodostuu eri puolella Suomea asuvista johtajista ja asiantuntijoista. Paneelin jäsenenä pääset ottamaan kantaa sekä yhteiskunnallisiin asioihin, että eri alojen yritysten ajankohtaisiin teemoihin sekä strategiseen kehitykseen.
Pääset mukaan vaikuttamaan asioihin vastaamalla web-kyselyihin, joihin saat linkin sähköpostitse. Voit vastata missä vain ja milloin vain.
Vastaamisesta ja vaikuttamisesta saat joko korvauksen tai voit lahjoittaa korvauksesi hyväntekeväisyyteen.
Liittymällä paneeliin liityt myös johtajien ja asinatuntijoiden yhteisöön. Kun vastaat kyselyihin, sinulla on etuoikeus kuulla julkisten tutkimustulosten löydöksistä ennen muita.
Otantatutkimus huolehtii, että saat sen määrän kyselyjä, kuin haluat ja vain niitä kyselyjä, joihin olet antanut suostumuksesi.
Vaikuttajapaneeli on ISS-Otantatutkimus Oy:n hallinnoima, ja sen teknisen alustan tarjoaa Cint AB.
-
1. Rekisteröidy paneeliin
Täytät lyhyen taustakyselyn, jotta saat sinulle sopivia kyselykutsuja.
2. Saat kyselykutsuja sähköpostiisi
Osallistuminen on aina vapaaehtoista.
3. Vastaa ja valitse palkkiosi
Kun kysely on valmis, palkkio kertyy tilillesi – ja päätät itse, käytätkö sen itsellesi vai lahjoitatko hyvään tarkoitukseen.
-
Tutkimuksiin vastaaminen on vaikuttamista. Kyselyissä pääset kertomaan oman mielipiteesi ja monesti myös perustelemaan oman vastauksesi. Tutkimusten avulla kerätään tärkeää tietoa erilaisten yritysten ja julkisella sektorilla toimivien tahojen toiminnan kehittämistä varten. Kun tutkimus tehdään ammattitaidolla ja valitaan oikeat menetelmät, saadaan tuotettua luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi.
Vaikuttaminen on helppoa, mukavaa ja täysin vapaaehtoista. Voit osallistua vain niihin kyselyihin, jotka sinua kiinnostavat. Ole mukana kehittämässä tulevaisuuden tuotteita ja palveluita – jokainen mielipide merkitsee!
-
Tienaa palkkioita vastaamalla nettikyselyihin – aikasi on arvokasta!
Voit ansaita rahaa, lahjakortteja tai muita upeita palkintoja samalla, kun jaat ajatuksiasi ja mielipiteitäsi yrityksille esimerkiksi heidän uusista tuotelanseerauksistaan.
Aina vastattuasi kyselyyn, saat korvauksen, jonka suuruus riippuu lomakkeen pituudesta. Korvaus vaihtelee yleensä 0,50-3,00 euron välillä ja saatat sen lisäksi päästä mukaan arvoltaan suurempien lahjakorttien arvontaan. Vastattuasi ensimmäiseen kyselyyn alat siis kerätä omalle tilillesi. Aina kirjautuessasi sisään Otanta-paneeliin, näet paljonko tililläsi on korvauksia ja voit myös päivittää taustatietojasi.
Rahaa PayPal tilillesi
Voit nostaa korvauksen PayPal-palvelun kautta omalle pankkitilillesi. PayPal-palvelulla voit käyttää ansaitsemiasi korvauksia useissa eri verkkomaksuissa.
Lunasta lahjakortti
Voit lunastaa joko SuperLahjakortin tai Tremendous-palvelun Lahjakortin, joilla voit ostaa mm. muotia, vaatteita, musiikkia, elokuvia, sisustustarvikkeita, astioita, designia, koruja ja urheilutuotteita tai vaikka säätää matkarahaa. Lahjakorttia voidaan käyttää useissa tunnetuissa liikeketjuissa, mm. IKEA, Verkkokauppa.com, Motonet, Fiksuruoka.fi, Foodora, McDonald’s, Partioaitta, Suomalainen Kirjakauppa, Lindex, Power, Tui, Kicks, , H&M, JYSK, Stadium, Ticketmaster ja Zalando.
SuperLahjakortti - https://shop.gogift.com/fi/fi/eur/shop
Tremendous Lahjakortti ( Lahjakorttien saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti, ja käyttäjät voivat valita itselleen sopivan vaihtoehdon.)
Lahjoita hyväntekeväisyyteen
Toimimme Suomalaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Lahjoitus voidaan välittää kun tilillesi on kertynyt vähintään 10€.
-
Jäsenyys Otanta-paneelissa on luonnollisesti täysin vapaaehtoinen. Voit milloin tahansa irtisanoutua jäsenyydestä ja poistaa henkilökohtaiset tietosi järjestelmästä. Sinulla ei ole velvollisuutta vastata, vaan voit aina sähköpostikutsun saatuasi itse päättää osallistumisestasi tutkimukseen.
Otanta-paneelissa säilyvät profiilitiedot panelisteista, kunnes vastaaja haluaa irtisanoa jäsenyytensä. Panelistilla on mahdollisuus lukea ja muokata omia tietojaan milloin vain kirjautumalla omilla tunnuksilla jäsensivustolle. Jos haluat irtisanoutua Otanta-paneelin jäsenyydestäsi, kirjaudu sisään sivustolle ja valitse "poista jäsenyys".
Otanta-paneeliin ei ole sallittua rekisteröityä kuin yhdellä sähköpostiosoitteella. Kaksoiskappaleet tullaan poistamaan järjestelmästä ilman erillistä ilmoitusta.
-
Otanta-paneelilla on tiukat vaatimukset koskien henkilökohtaista tietoturvallisuutta. Vastaajien tietojen luottamuksellisuus on meille erittäin tärkeää.
Panelistien tunnistetietoja ei välitetä eteenpäin tutkimuksen toimeksiantajille. Tunnistetietoja ovat mm. nimet, sähköpostiosoitteet ja muut henkilökohtaiset taustatiedot. Kaikki henkilökohtaiset tietosi ovat turvattu, ja ulkopuolisten on mahdotonta saada haltuunsa tai väärinkäyttää niitä.
Kyselyiden vastaukset toimitetaan eteenpäin aina nimettömänä datana, tutkimusten vastauksia ei tallenneta henkilökohtaisten tietojen yhteyteen eikä niitä ole missään tilanteessa mahdollisuutta yhdistää vastaajaan.
Paneelijäsenyyden, kyselyihin osallistumisen ja palveluiden käyttöehdot https://www.cint.com/legal/panelist-terms-fi/
Tutkimukseen osallistujan yksityisyysilmoitus
https://www.cint.com/legal/participant-privacy-notice-fi/
Henkilötietolain (523/99) 10 § mukainen tietosuojaseloste (linkki alasivulle)
Kaikkia tutkimusvastauksia käsitellään luottamuksellisesti vain tutkimustarkoituksiin eikä vastaajien nimi- tai yhteystietoja luovuteta edelleen mihinkään markkinointitarkoituksiin. Tutkimuksen tilaajalle tulokset raportoidaan sellaisessa muodossa, josta yksittäisiä vastaajia ei voida tunnistaa. Vastaajan henkilötietoja voidaan toimittaa tutkimuksen tilaajalle vain vastaajan erikseen antamalla suostumuksella.
Noudatamme toiminnassamme ESOMAR:in ja Kansainvälisen Kauppakamarin laatimia markkina- ja yhteiskuntatutkimuksen perussääntöjä. Käsittelemme kaikkia henkilötietoja ja tutkimusrekistereitä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
Tutkimuksiin osallistujana sinulla on aina oikeus tietää, mistä lähteestä yhteystietosi ovat yksittäiseen tutkimusnäytteeseen päätyneet. Yhteystiedon lähteenä on voinut olla kaupallinen rekisteri, julkinen lähde, tutkimuksen tilaajan oma rekisteri tai kuluttajapaneeli.
Tutkimuksissa antamiasi tietoja käytetään pääsääntöisesti tutkimustulosten analysointiin ja raportointiin. Joidenkin tutkimuksien yhteydessä kysymme henkilötietojasi mm. arvontaa ja palkkioiden toimittamista varten. Henkilötietoja ei yhdistetä tutkimuksien kysymysten vastausdataan. Näitä tutkimuksessa annettuja henkilötietoja säilytetään vain niin kauan kuin on tarpeen kyseisen tutkimusprojektin toteuttamiseksi.

